torstai 28. marraskuuta 2013

RIP Barbella

Muistoissamme
Barbella
28.5.2009 - 28.11.2013
 

Ensimmäinen peruaanini, yksi kaikkein rakkaimmista.
Maailman suloisin Bells <3


perjantai 22. marraskuuta 2013

Haudankaivaja

Tällä viikolla isäntä on joutunut tekemään lapiohommia vähän liikaa. Pakko se on myöntää, että tähän asti kaikki on sujunut kovin kivuttomasti, naaraat ovat tiinehtyneet suht hyvin ja synnytykset ovat sujuneet hyvin eikä poikaskuolemiakaan ole juuri tullut. Jossain kohtaa tuurin on kuitenkin käännyttävä meidänkin marsulassa ja se hetki on nyt koittanut.

Prissi oli aamulla vähän vaisu. Ei tullut mökistä hakemaan porkkanaa kuten yleensä. Se ei ole mikään sosiaalisuuden multihuipentuma, joten ajattelin että ehkä sillä on huono päivä tai synnytys on lähellä. Töistä tullessa se oli jo mennyt pois.

Rest in peace
Ixias Prisoner In Paradise
26.4.2012 - 22.11.2013

 
Rakas, kaunis, lempeä Prissini <3 Niin innolla odotin tapaavani sen vauvatkin. Eipä tarvitse enää odottaa..
 
Marsulaan mennessä Scarlett ähelsi mökissään poikasia maailmaan. Isänä näille valtavan ihana Lillhagas Zipper. Kaksi kuollutta noukin pois, onnekseni Scarletin takaa kurkkasi yksi pieni elävä valkoinen mussukka! HUH! Töistä tullessa löytyi vielä yksi kokonaan MUSTA kuollut poikanen. Kaikki kuolleet olivat superisoja ja täydellisesti putsattuja..
 
Underground's Seili


Ihana. Täydellinen. Elossa! En edes huomannut katsoa onko se uros vai naaras, ihan sama vaikka olisi vähän kumpaakin. Scarlett on julmetun väsynyt, onneksi samassa häkissä on Waka Waka poikasineen eli ruokaa ja lämpöä on tarjolla. Peukut pystyssä Scarletille, tein sille pikaisen tarkastuksen ja näyttäisi päällisin puolin olevan ihan kunnossa, mutta eipä noista koskaan tiedä. Kauhunsekaisin tuntein kohti viikonloppua, Deppi-peruaani on viimeisillään tiine..
 
Aamulla kuuntelin työmatkalla Jenni Vartiaisen Seilin. Tuli vaan yhtäkkiä sellainen olo että on pakko kuunnella se.
 
"Mukana naulat ja lautaa
niistä leposijan saa
Sata on Seilissä hautaa
ja satoja vielä kaivetaan"

maanantai 18. marraskuuta 2013

RIP Jack Sparrow

Muistoissamme
Jack Sparrow "Napu"
17.3.2008 - 17.11.2013
 

Nyt ei satu enää.


tiistai 12. marraskuuta 2013

Poikasia!

Pikkulunkia syntyi eilen yhdistelmästä Underground's Waka Waka & Confetti´s Kvick. Extrarusetit ovat kiusanneet minua jo pitkän aikaa poikueissa, no nyt niitä sitten ei olekaan ollenkaan.. Siis rusetteja. Tähän poikueeseen tupsahti nimittäin yhtäkkiä yllättäen lunkarya sheltie!! Molemmat vanhemmat siis kantavat sheltietä, eli niillä on rusetit määrittelevässä lokuksessa Rr (sheltiellä rr). Lunkaperulla/peruaanilla on aina RR tai Rr eli R dominoi ja rusetteja tulee marsuun aina (tarkoituksena sallia vain ne peppurusetit jotka suuntaavat turkin).

Tekevälle sattuu ja kaikesta oppii! Meillehän on ennenkin syntynyt oikein koko poikueellinen lunkasheltieitä, C-poikueeseen.

Takaisin aiheeseen, eli tässä nämä uusimmat undergroundit. Tämä on kesähitti-teemapoikue koska Waka Waka on äippänä :) Naaras on varattavissa ja toinen uroksista myös, en vaan vielä pariin viikkoon tiedä kumpi.

Underground's Levikset Repee, lunkarya peruaani, uros




Underground's Syypää Sun Hymyyn, lunkarya peruaani, uros




Underground's Poikkeus Sääntöön, lunkarya sheltie, naaras varattavissa!
Näitä ei kovin montaa Suomessa ole ollut, tietääkseni tämä on neljäs. Tästä jollekin innokkaalle hyvää materiaalia lunkarya sheltie projektiin! ;)


 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Grand Gala 2.11.2013 Lahdessa

Olipa taas pitkä ja voimia verottava 17 tunnin näyttelypäivä. Kilometrejä kertyi viitisensataa, mutta kun kyseessä on Grand Gala, huippismarsu on turkissaan ja tuomarina ihana Daniel Banasiak niin pakkohan sinne oli lähteä! Lahdessa oli siis Galan lisäksi myös normaali näyttely jonka tuomaroi venäläinen Irina Biletskaya. Meiltä mukana olivat Xabbu hakemassa valionarvoon tarvittavaa sertiä avoimesta luokasta, Överi Öttiäinen ensimmäisessä näyttelyssään vailla sen suurempia odotuksia sekä Ixias United (klipattu peruaani) kuullakseni hieman minkä tasoisia nuo peruaanini oikein ovat.

NordJV-13 (FI MVA) Underground's Xabbu





Esitin myös Wannabe-marsulan porukan Pauliinan tehdessä koearvostelua. Ei juurikaan käynyt aika pitkäksi kun yritin pysyä kärryillä mikä marsu mihinkin pöydälle ja milloin, muutaman kerran meni jo argentet sekaisin ja lopulta en ehtinyt esittää omaa klipattuani ollenkaan Irinalle. Onneksi tämä handlauspalvelu toimii molempiin suuntiin! :)

Tulokset Grand Galasta (Daniel):
Xabbu: ROP (avoin), serti, BIS3
Öttis: ROP (junior), serti (pääsi bis-pöydälle muttei sijoittunut)
Manu: Paras klipattu + kuma

Irinan tulokset:
Xabbu: ROP2, serti
Öttis: ROP2, serti, BIS8
Manu: Paras klipattu

Xabbu siis valmistui valioksi!

Daniel arvosteli lunkat hyvin, samat ajatukset itselläni niistä on. Xabbu pääsi odotetusti bis-pöydälle ja vähän uskalsin jotain sijoitustakin sieltä odottaa, mutta kolmonen oli kyllä ihan mahtava yllätys! Myös pikkuisen Öttiksen saamat kehut (ja serti!) lämmittivät oikein paljon kasvattajan mieltä :) Irina jostain kumman syystä piti Öttiksestä enemmän kuin Xabusta (arvostelukaavakkeessakin oli hieman ristiäviä mielipiteitä)? No samapa tuo, Öttis pääsi bissiin ja sijoittui kahdeksanneksi mikä oli super! Mikä parasta, Öttis oli tosi kiltisti ja sainpa minäkin vähän Irinalta kehuja: "She really is white!" Jee! :)

Kasvattajaluokassa Daniel sijoitti lunkani neljänneksi! Yhtään eivät Danskun pisteet laskeneet vaikka sitä himoittua tuomarin suosikkia ei tällä kertaa irronnutkaan.. ;) Irinan kasvattajaluokassa jäätiin ilman sijoitusta.

Päivän palkintosaalis! Xabbu sai hienon pokaalinkin.
 
Kiva päivä meillä oli kaikenkaikkiaan, vaikka väsymys meinasi kotimatkalla jo vähän painaa. Matkalla oli taas vaikka millaista luonnonilmiötä, sadetta, sumua, ukkoja, akkoja, kettuja ja peuravaaroja. (Ja yksi betoniporsas. :D)

Seuraavaksi toivottavasti poikasuutisia Underground's marsulasta!